Rännien puhdistus

Rännien puhdistus pitää huolen, että vesi poistuu katolta oikeaan paikkaan ja rännit pysyvät kunnossa myös tulevina vuosina

Kotimaista käsityötä

reippailta tekijöiltä

4,8 / 5

Google-arvostelut

11 000 +

toteutettua kohdetta

15 vuoden kokemus

takaa työn jäljen

Kotimaista käsityötä

reippailta tekijöiltä

4,8 / 5

Google-arvostelut

11 000 +

toteutettua kohdetta

15 vuoden kokemus

takaa työn jäljen

Milloin rännien puhdistus kannattaa tehdä?

Rännien puhdistus kannattaa tehdä vähintään kerran vuodessa. Paras toimintavarmuus saadaan kuitenkin yleensä kahdella puhdistuskerralla, esimerkiksi keväällä ja syksyllä. Kun sadevesijärjestelmä pidetään puhtaina eri vuodenaikoina, kourut pysyvät paremmin auki ympäri vuoden eikä vesi pääse kertymään tai valumaan hallitsemattomasti yli laitojen.

Syksy on loistava aika rännien puhdistukselle

Monelle talolle syksy on vuoden tärkein ajankohta vesikourujen puhdistukselle. Syksyn tullessa katto ja rännit täyttyvät nopeasti putoavista lehdistä ja muusta kasvijätteestä, ja tukoksia muodostuu jo yhden syksyn aikana.

Kun rännit puhdistetaan ennen pakkasia, talven sulavat lumet pääsee virtaamaan normaalisti. Vesikourujen puhdistuksella vähennetään riskiä sille, että vesi jää seisomaan kouruihin. Jäätyessään vesi laajenee ja voi rikkoa vedenpoistojärjestelmän toiminnan. 

Rännien puhdistuksen hinta

Rännien puhdistuksen hinta määräytyy kohteen ensimmäisen kerroksen pinta-alan mukaan. Yli 300 m²:n kohteet hinnoitellaan aina tapauskohtaisesti.

Pienet kohteet

Alle 100 m²

269 €
Vuosisopimuksella 215,20 €
Keskikokoiset kohteet

100–200 m²

299 €
Vuosisopimuksella 239,20 €
Suuret kohteet

200–300 m²

349 €
Vuosisopimuksella 279,20 €

20 %:n säästö vuosisopimuksella

Tee kätevä vuosisopimus rännien puhdistuksesta Värisetin kanssa, niin saat normaalihinnoista 20 %:n alennuksen.

Tilaa rännien puhdistus

Suuremmissa kohteissa ota yhteys Värisettiin joko lomakkeen kautta, sähköpostitse osoitteeseen info@variset.fi tai soittamalla numeroon 020 7344 766

    Lähettämällä viestin hyväksyn Värisetin tietosuojakäytännön

    Tyytyväiset asiakkaat kertovat

    Me pidämme katostasi huolta

    Värisetiltä saat kokonaisvaltaisesti kaikki palvelut, jotka turvaavat kattosi pitkäikäisyyden.

    Miksi valita väriset?

    Alan paras tiimi

    Työn tekevät itse kouluttamamme asiantuntijat, joilta tarkka kädenjälki ja hyvä asiakaskokemus ovat taattu.

    Varmaa laatua

    Käytämme vain parhaita ja laadukkaimpia tuotteita rännien puhdistuksessa

    Mutkaton prosessi 

    Haluamme tehdä prosessista sinulle vaivattoman. Hyvä työnaikainen viestintä ja erinomainen lopputulos on kaiken työmme perusta.

    Rännien tyhjennyksen hinnasta 100 % on työtä – saat siitä kotitalousvähennyksen!

    Ole yhteydessä 020 7344 766 tai täytä tilauslomake.