Onnistu ulkomaalauksessa – ammattilaisen 3 vinkkiä ulkomaalauksen välineisiin

Onnistunut ulkomaalausprojekti vaatii oikein valitun, laadukkaan maalin lisäksi hyvät välineet. Niiden avulla työ on helpompaa ja maalausjälki parempaa. Esittelemme kolme vinkkiä, jotka ovat perusperiaatteita meidän maalaustyössämme.

1. Hyvä pensseli

Pensseli on ensimmäinen väline, joka tulee maalaamisesta mieleen. Se onkin maalarin ehkä tärkein työkalu: hyvä pensseli kerää itseensä juuri sopivan määrän maalia kastettaessa ämpäriin, luovuttaa maalia pintaan tasaisesti eikä irrota karvoja. 

Värisetin maalareille tuttu väline vuodesta toiseen on ollut Sokevan Ergo-pensseli, jonka sekoiteharjaksissa on mukana luonnonharjasta.

“Ergossa hyvää on kääntyvä varsi ja se on helppo yhdistää tuplapensseliksi. Ergon vartta voi uusiokäyttää ja käytämmekin sitä ulkoseinien maalauksen lisäksi myös tiilikatoilla”, kertoo Värisetin työnjohtaja Eemeli Niemelä. 

Meillä Värisetillä pelkästään Ergo-pensseleitä käytetään nelinumeroinen määrä maalauskauden aikana, joten pensselin on tärkeää olla hyvälaatuinen.

2. Jatkovarsi käyttöön

Pensseliin liitettävä, metristä kahteen metriin pitkä jatkovarsi on kätevä lisävaruste. Erityisesti korkeiden seinien ja vaikeapääsyisten paikkojen maalaamisessa jatkovarsi on korvaamaton apu.

“Nopeuttaa työskentelyä, vähentää käden rasitusta ja rasitusvammoja”, Eemeli Niemelä kiteyttää.

Jatkovarren käyttö parantaa ulottuvuutta, jolloin yllät helposti korkeisiin kohtiin, kuten katonrajaan ja talon yläosiin, ilman tarvetta tikkaiden jatkuvaan siirtelyyn. Tämä lisää turvallisuutta ja nopeuttaa työskentelyä. Lisäksi jatkovarsi vähentää käsivarsien, olkapäiden ja selän rasitusta, koska voit pitää ergonomisemman asennon työskennellessäsi. 

Valitse jatkovarsi, joka on tarpeeksi pitkä ulottuaksesi maalattavalle alueelle, mutta myös tarpeeksi lyhyt, jotta se on helppo käsitellä ja varastoida. 

Jatkovarren käytöllä voit parantaa työn tehokkuutta ja mukavuutta merkittävästi. Kun yhdistät sen korkealaatuiseen pensseliin, saat aikaan tasaisen ja ammattimaisen lopputuloksen. 

Tiesitkö?

Sokevan tuotteita käyttämällä teet hyvän jäljen lisäksi myös yhteiskunnallisesti hyvää. Sokevan omistaa Näkövammaisten liitto. Sokeva valmistaa ja maahantuo maalauksen, remontoinnin ja pintojen puhdistuksen välineitä ja aineita. Jokainen ostettu tuote tukee näkövammaisia ja heidän työllistymistään. 

Meillä Värisetillä on takana vuosien yhteistyö Sokeavan kanssa.

“Yhteistyö on ollut pitkä ja vaivaton. Tuotteissa on tasainen ja varma laatu”, kertoo Värisetin työnjohtaja Eemeli Niemelä. 

Yhteiskunnallisen hyvän lisäksi Sokevan tuotteita onkin ilo käyttää niiden korkean laadun vuoksi.

Lue lisää: Sokeva.fi

3. Puhdista ja käytä uudelleen

Hyvä pensseli palvelee useamman maalausprojektin ajan, kunhan siitä pitää huolta. Pensselin puhdistaminen heti käytön jälkeen estää maalin kuivumisen harjaksiin ja pidentää sen käyttöikää. 

Esimerkiksi Sokevan pensselit on suunniteltu kestäviksi ja helppohoitoisiksi, joten niiden puhdistaminen on vaivatonta. 

Näin peset pensselit:

Pese pensseli huolellisesti vedellä tai maalin ohenteella, riippuen käytetystä maalista, ja säilytä kuivassa paikassa seuraavaa käyttöä varten.

Kaavi ja sivele ylimääräinen maali pois siveltimestä mahdollisimman hyvin. Puhdista sivellin käytetyn maalityypin ohjeen mukaisella aineella erillisessä astiassa. Puhdista harjasosa reilusti juuriaan myöten. Pese ja huuhtele hyvin puhtaalla vedellä tai liuottimella. Ripusta sivellin kuivumaan varsiosan reijästä, näin harjasosa ei väänny kuivuessaan. 

Jos siveltimen puhdistaminen on unohtunut, kuivuneen maalituotteen saa pois BioComb Pensselipesulla. Liota sivellintä vedellä laimennetussa tuotteessa, kunnes maali on taas pehmeää. Puhdista sen jälkeen yllä olevan ohjeen mukaisesti.

Jos maalaaminen omin voimin tuntuu kuitenkin liian suurelta urakalta, voit pyytää meiltä maksuttoman arviokäynnin.

Ulkopintojen huolto-opas

Lue lisää talon maalauksesta ja katon pinnoituksesta – lataa maksuton opas!

Milloin on aika maalata talon ulkoverhous? Miten välttyä yllätyksiltä? Miten varmistaa viimeistelty ja laadukas lopputulos?

Näihin ja muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin saat vastauksen maksuttomasta Ulkopintojen huolto-oppaasta.