Andreas Mällinen Väriset Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Väriset Oy:n hallitus on nimittänyt yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi Andreas Mällisen (kuvassa oik.).

Andreas Mällinen siirtyy toimitusjohtajaksi Väriset Oy:n operatiivisen johtajan tehtävästä. Ensi kerran hän tuli yrityksen palvelukseen vuona 2017. Hän toimi Pirkanmaan alueyhtiön aluepäällikkönä sen toiminnan käynnistyessä vuonna 2021. Toimitusjohtajan tehtävässä hän aloittaa 1.2.2023.

”Kiitän yhtiön hallitusta tästä luottamuksesta ja otan toimitusjohtajan paikan vastaan innostuneena! On ollut hienoa olla osa Värisetin porukkaa aina maalarista lähtien ja nähdä yhtiön kasvu vuosien saatossa. Uskon Värisetin kasvumahdollisuuksiin tulevaisuudessakin ja pyrin toimitusjohtajana antamaan parhaani yhtiölle ja koko henkilöstölle,” sanoo Andreas Mällinen.

Värisetin perustaja ja tähän saakka toimitusjohtajana toiminut Konsta Peltokorpi (kuvassa vas.) jatkaa edelleen konsernin tehtävissä sekä Värisetin hallitustyössä. Hän astuu toimitusjohtajan tehtävistä luottavaisin mielin.

”Kiitän kaikkia nykyisiä ja entisiä työntekijöitämme näistä vuosista. Iso kiitos lisäksi kaikille yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme. On ollut todella hienoa, kun on saanut työskennellä Värisetin eteen jo 11 vuoden ajan. Nyt on minun aikani siirtyä operatiivisesta toiminnasta syrjään. Jatkan kuitenkin yrityksen hallituksessa, joten tulen jatkossakin olemaan mukana Värisetin toiminnassa, joskaan en niin näkyvässä roolissa. Vaikka mieli on hieman haikea, samalla olen todella luottavainen siihen, että yritys on toimitusjohtajan pestin vaihdon myötä todella hyvissä käsissä,” kertoo Konsta Peltokorpi.

Hallituksen puheenjohtaja Jeremias Peltokorpi kommentoi asiaa seuraavasti:

”Hallituksen puolesta ja yhtiökumppanina haluan kiittää Konstaa menestyksekkäästä 11 vuoden aikajaksosta Värisetin johdossa. Tänä aikana olemme yhdessä oppineet yrittäjiksi ja keskinäinen luottamus on kasvanut hyvin vahvaksi voimavaraksi, joka tulee kantamaan varmasti pitkälle.”

”Nyt Värisetin historiassa käännetään uusi sivu. En voisi kuvitella ketään sopivaksi paremmin jatkamaan toimitusjohtajan tehtävää tästä eteenpäin kuin Andreaksen. Toivotan paljon onnea uuden tehtävän johdosta ja uskon vahvasti, että seuraavat 11 vuotta tulee olemaan vähintään yhtä hienoa jatkoa Värisetin tarinalle,” sanoo Jeremias Peltokorpi.

Ulkopintojen huolto-opas

Lue lisää talon maalauksesta ja katon pinnoituksesta – lataa maksuton opas!

Milloin on aika maalata talon ulkoverhous? Miten välttyä yllätyksiltä? Miten varmistaa viimeistelty ja laadukas lopputulos?

Näihin ja muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin saat vastauksen maksuttomasta Ulkopintojen huolto-oppaasta.