Puutalon huoltomaalaus pitää puiset ulkoseinät uudenveroisina

Puutalon huoltomaalaus ei ole yhtä tyhjän kanssa. Ehjä ja siisti maalipinta suojaa taloa kosteudelta, ilman epäpuhtauksilta ja lialta ja pidentää näin ulkoverhouksen elinikää. Hyvin huollettu ulkoverhous näyttää hyvältä ja nostaa talon arvoa. Lue huoltomaalauksen kattavat tee se itse -ohjeet artikkelistamme.

Miten tunnistaa huoltomaalauksen tarve?

Nyrkkisääntönä pidetään, että talon ulkoverhous tulisi maalata noin kymmenen vuoden välein tai kun siinä näkyy selkeitä ongelmia. Kuultavilla tuotteilla käsitellyn puuverhouksen huoltoväli on huomattavasti tätä lyhyempi.

Yleisimmät merkit siitä, että puutalon huoltomaalausväli on päässyt venähtämään, ovat

  • maalin halkeilu ja hilseily
  • värin haalistuminen, sekä erityisesti öljymaalatuissa taloissa
  • homepilkut.

Maalipinta kuluu harvoin tasaisesti, koska kulumiseen vaikuttaa paljon muun muassa ilmansuunta sekä talon ympäristö.

Esimerkiksi etelän puoleinen seinä haalistuu usein auringon takia muita seiniä nopeammin: eteläseinillä huoltomaalausväli voikin olla lyhyempi kuin 10 vuotta. Villiviinien tai muiden kasvien varjostama seinä altistuu enemmän kosteudelle, joka voi aiheuttaa maalipintaan levä- ja homekasvustoa ja maalipinnan hilseilyä.

Ulkoverhous kannattaa tarkistaa vuosittain, jolloin mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa. Kun huoltomaalaus tehdään riittävän ajoissa, maalaustyö on kevyempi suorittaa ja sen myötä myös edullisempi tilattaessa työ ulkopuoliselta.

Puutalon huoltomaalaus ja maalin valinta

Maalin valinnalla on tärkeä rooli työn onnistumisessa.

Öljymaalin päälle voidaan maalata akrylaattimaalilla mutta ei päinvastoin.

Helpointa – ja joissain tapauksissa ainoa vaihtoehto – on valita sama maali, kuin millä talo on aikaisemmin maalattu. Jos maalityyppiä halutaan jostain syystä vaihtaa, pidetään perussääntönä, että öljymaalin päälle voidaan maalata akrylaattimaalilla mutta ei päinvastoin.

Muutamat maalit, kuten petroliöljymaalit sekä keittomaalit ovat kokonaan oma lukunsa, ja niiden kanssa on syytä noudattaa erityistä huolellisuutta. Esimerkiksi punamultamaalin päälle ei koskaan suositella maalattavaksi muuta, kuin punamultamaalia.

Maalin tunnistamisen avuksi on olemassa erilaisia testejä, joihin löytyy ohjeita eri maalinvalmistajien kotisivuilta. Jos vanha maali ei ohjeidenkaan avulla selviä, voi seinästä ottaa kappaleen lautaa mukaan maalikauppaan konsultointia varten.

Myös esimerkiksi Tikkurilan Maalilinja -puhelinpalvelusta on saatavilla kattavaa neuvontaa maalinvalintaan liittyen. Voit lukea lisää oikean maalin valinnasta myös artikkelistamme.

Pohjatyöt ovat huoltomaalauksen tärkein vaihe

Pohjatöiden merkitystä ei voi liikaa korostaa talon ulkopintoja maalattaessa. Huolimattomasti tehdyt pohjatyöt ovat yksi yleisimmistä syistä maalaustyön epäonnistumiseen.

Huolelliset pohjatyöt takaavat, että maalattu pinta näyttää tasaisen kauniilta ja että uusi maalipinta kestää tulevien vuosien rasitukset.

Jos maalattavissa pinnoissa on vähänkin homepilkkua, tulee seinät pestä homepesuaineella.

Pohjatöihin sisältyy maalattavien pintojen puhdistaminen ja vanhan, huonosti kiinni olevan maalin poistaminen.

Jos maalattavissa pinnoissa on vähänkin homepilkkua, tulee seinät pestä homepesuaineella. Homepesuaine estää homeen uudelleenleviäminen uuden maalipinnan alla. Jos hometta ei ole, riittää seinien puhdistukseen kuivaharjaus.

Seinien puhdistuksen jälkeen on vuorossa vanhan maalin poistaminen.

Tarvittaessa voidaan ottaa vettä ja soveltuvaa pesuainetta avuksi, mutta vesipesu ei ole maalauksen onnistumisen kannalta välttämätön, jos havaittavaa likaa ei ole. Pestyjen seinien tulee antaa kuivua rauhassa ennen maalausta.

Seinien puhdistuksen jälkeen on vuorossa vanhan maalin poistaminen. Kaikkea maalia ei suinkaan ole tarvetta poistaa, vaan riittää, että poistetaan heikosti alustassaan kiinni oleva maali.

Lisää maalin poistamisesta voit lukea artikkelistamme Vanhan maalin poisto ulkoseinästä ennen huoltomaalausta – miten se tehdään?

Pohjatöiden yhteydessä on hyvä samalla tarkistaa, onko puuverhouksessa lahoja puuosia. Tämä selviää esimerkiksi puukon avulla. Jos puukon kärki uppoaa helposti puuhun, on puuosa vaihdettava uuteen.

Pintamaalauksella uusi ilme puutalolle

Huolellisesti tehtyjen pohjatöiden jälkeen on mukava siirtyä maalaamaan. Ensimmäinen vaihe on pohjamaalata kaikki puupinnoille kaavitut kohdat.

Pohjamaalauksen voi tehdä erillisellä pohjamaalilla, mutta samalla tavalla pohjamaaliksi soveltuu noin 10 prosenttia ohennettu pintamaali.

Jos talon väri pysyy samana, riittää useimmiten yksi maalauspinta. Väriä vaihdettaessa sen sijaan tarvitaan kahteen kertaan maalaus.

Jos pohjamaaliksi valitaan muu kuin pintamaali, on tärkeä varmistua sen yhteensopivuudesta käsiteltävän pinnan ja valitun pintamaalin kanssa.

Pintamaalauksessa tärkeitä asioita ovat muun muassa huolelliset rajaukset ja riittävä suojaaminen, sopiva maalimäärä, johon vaikuttaa oleellisesti valittu maalityyppi; eteneminen yksi alue kerrallaan yhtenevän maalausjäljen saavuttamiseksi sekä tietysti oikean maalaussään huomioiminen.

Jos talon väri pysyy samana, riittää useimmiten yksi maalauspinta. Väriä vaihdettaessa sen sijaan tarvitaan kahteen kertaan maalaus.

Ulkoseinien puhtaanapito huoltomaalausten välissä

Huoltomaalausten välissä seiniä voi ja kannattaakin puhdistaa. Vesiohenteisella maalatut seinät pysyvät usein helpommin puhtaana kuin öljymaalatut seinät ja niille riittää usein pelkkä harjaus kuivalla harjalla, joka poistaa pölyn, lukinseitit ja irtoroskat.

Jos pelkkä kuivaharjaus ei riitä, voidaan seinä pestä vedellä ja käyttää tarvittaessa soveltuvaa pesuainetta apuna.

Vanhetessaan maalipinta muuttuu karkeammaksi, jolloin lika ja pöly tarttuvat siihen herkemmin. Jos pelkkä kuivaharjaus ei riitä, voidaan seinä pestä vedellä ja käyttää tarvittaessa soveltuvaa pesuainetta apuna.

Pesuaine levitetään alhaalta ylöspäin, jotta vältetään ikävät likarannut.

Jos seinässä on homepilkkua, on syytä harkita ulkoverhouksen maalausta. Näkyvän homeen saa kyllä pestyä pois käyttäen apuna mietoja pesuaineita.

Ongelmana kuitenkin on, että miedot pesuaineet eivät poista hometta kokonaan vaan jättävät mikrobeja, joista home leviää pestylle pinnalle pian uudestaan.

Varsinainen homepesuaine puolestaan tappaa homeen tehokkaasti, mutta kyseessä on voimakas pesuaine, joka samalla kuluttaa maalipinnan huokoiseksi. Huokoinen puupinta tulee suojata uudella maalipinnalla.

Puuverhouksen kunnossa pysymistä voi edesauttaa myös huolehtimalla, että seinät pääsevät tuulettumaan hyvin. Esimerkiksi talvella lumikasat kannattaa mieluummin koota muualle, kuin talon seinustalle.

Samoin taloa varjostavaa kasvustoa ja erityisesti talon seinällä kiipeileviä köynnöskasveja on syytä karsia silloin, kun halutaan maalipinnan kestävän mahdollisimman pitkään.

Myös toimivalla ja säännöllisesti puhdistetulla sadevesijärjestelmällä on oma roolinsa ulkoverhouksen kunnossapidossa.

Maalatako itse vai tilatako ammattilainen?

Kun puutalon huoltomaalaus on todettu ajankohtaiseksi, on tehtävä päätös siitä, maalataanko itse vai teetetäänkö työ ammattilaisella. Maalaaminen onnistuu hyvin kotimaalariltakin, ja tekemällä työn itse säästetään rahaa.

Maalausurakan hinta koostuu pääasiassa työn osuudesta, joten kotitalousvähennys on tuntuva etu – –.

Työn vaatimat resurssit on kuitenkin syytä huomioida sekä varmistua oikeasta maalista ja oikeista työtavoista ennen pensseliin tarttumista.

Teetettäessä työ ammattilaisella säästetään puolestaan huomattavasti omaa aikaa ja vaivaa ja lopputulokselle saa lisäksi takuun. Kun työn tilaa yritykseltä, joka on rekisteröitynyt ennakkoperintärekisteriin, saa työstä myös kotitalousvähennyksen.

Maalausurakan hinta koostuu pääasiassa työn osuudesta, joten kotitalousvähennys on tuntuva etu erityisesti silloin, jos sen voi hyödyntää kokonaisuudessaan.

Jos harkitset työn teettämistä ammattilaisella tai kaipaat arviota huoltomaalauksen tarpeesta, niin pyydä toki meidät arviokäynnille. Emme veloita käynnistä mitään eikä se velvoita sinua mihinkään.

Ulkopintojen huolto-opas

Lue lisää talon maalauksesta ja katon pinnoituksesta – lataa maksuton opas!

Milloin on aika maalata talon ulkoverhous? Miten välttyä yllätyksiltä? Miten varmistaa viimeistelty ja laadukas lopputulos?

Näihin ja muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin saat vastauksen maksuttomasta Ulkopintojen huolto-oppaasta.